sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Päädyttiin koulukisoihin


Mooi!

Eilen päädyttin Alman kanssa koulukisoihin Killerin Kilpatallille. Oli mun ekat koulukisat, ja mentiin helppo rata: C-merkin kouluosuus.

Mentiin Merin kanssa 10 aikoihin tallille. Haettiin poni, ja Meri alkoi tekemään sille sykeröitä. Almallaei todellakaan ole mikään helppo harja, joten sykeröt ei ollut suorassa, samankokoisia, mutta kun valmistuivat, eivät ollutkaan niin kauheat, kiitti Meri! Laitettiin poni koppiin joskus 12.20 ja lähettiin. Perillä vielä harjailtiin ja korjailtiin sykeröitä, sitten menin ilmottautumaan ja verkkaamaan.



Verkassa neiti oli vähän jännittynyt, kun kaikki hepat pörräs ympärillä ja ihmisiäkn oli. Välillä joutu vähän raipalla napsauttaa, kun meinas olla muuta ajateltavaa. Sitten, muut hepat lähti, ja me jäätiin maneesiin, koska oltiin ensimmäiset. Yhtäkkiä Alma heräs, ja tuli tosi ryhdikkääksi, huonolla tavalla. Ja ymmärtäähän sen, kun kaikki lähtee ja sitten joutuu jäämään yksin. Aloitettiin rata. Alma kipitti menemään, ja mää pidätän. Pöytäkirjaan tuli  "energinen, eteenpäin pyrkivä" Ja sitä se oli. Oli kyllä aika huono kierros ja olin varma, että prosentit jää alle 50, mutta toisin kävi. Pisteitä 106/180 ja prosentteja 56,9%. Hyvä, kuitenkin kun ajattelee miten rata meni ja me oltiin treenattu muutenkin n. viikko. Tietkään ei ollut kovin tarkkoja.

Sitten kun oli tarkoitus lähteä Almahan heittäyty hankalaks. Liukastu kaks kertää koppiin mennessä, jonka takia ei ollut enään kovin innokas menemään. Mulla oli raippa ja yritin saada neitii sisään ja Meri oli raipan kanssa takana. Ei se mene, ei vaan mennyt.  Varmaan 20 min yritettiin. Sitten vaihettiin. Meri otti ponin ja mulla olikin kaksi raippaa molemmin puolin, niin ei pystynyt poikittaa ja tällä tyylillä saatiin sisään. Mulla oli aika lyhyet raipat ja jouduin olee aika lähellä, ja vähän jännitti sillä se voi singota mihin suuntaan tahansa, kun mulla oli meinannut karata pari kertaa ja saatto vaa lähtee johonki suuntaan tai keulia. Mutta onneks tämä johtu vain liukkaudesta. Sillä kun aloitin trailerilla menon ei meinannut mennä sisään ja nyt se on kävellyt ihan kiltisti perässä, joten toivottavasti ei nyt jäänyt mitään traumoja, kun olin saanut sen niin hyväksi!




On se esteponi, ainakin mun mielestä! Ens vklp lähetään varmaan seuraestekisoihin samaiseen paikkaan ja luokat 60c, ja 70cm.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti